Pekka Palin jatkaa Nummelan Tarmon puheenjohtajana

26.11.2021

Tarmon syyskokous valitsi yksimielisesti Pekka Palinin jatkamaan seuran puheenjohtajana. Tuleva vuosi on hänelle 7. vuosi puheenjohtajana. Johtokunnassa erovuorossa olevat Simo Havukorpi, Veijo Raitanen, Jori Silfverberg ja Petri Teittinen valittiin jatkamaan. Johtokunnassa vanhoina jäseninä jatkavat Liisa Uusitalo, Hanna Suihkonen Merja Uusihonko, Paula Heiska ja Jarmo Viirto.

Tarmon keskittyy jatkossakin nummelalaisten liikuntamahdollisuuksien ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Lasten ja nuorten liikuntaharrastusmahdollisuuksia pyritään parantamaan yhdessä kunnan ja muiden toimijoiden kanssa. Tarmon järjestämät lasten yleisurheilukilpailut ja maastojuoksut ovat kasvattaneet viime vuosina suosiotaan ja tapahtumissa on ollut kerrallaan mukana keskimäärin n. 100 lasta ja nuorta.

Talven hiihtokilpailuissa jouduttiin viime talvena pitää olosuhteiden vuoksi välivuosi, mutta suunnitelmissa on tulevalle talvelle runsaasti tapahtumia.

Tarmo järjestää ympäri vuoden yleisurheilukouluja lapsille. Näissä ohjaajina toimivat seuran omat nuoret edustusurheilijat. Vihdin Viestin jäsenseurana Tarmo vaikuttaa omalta osaltaan koko kunnan monipuolisten liikuntamahdollisuuksien ylläpitämiseen.

Nummelanharjun ulkoilureitit ovat ympäri vuoden erittäin runsaassa käytössä. Tarmo pyrkii edesauttamaan olosuhteiden parantamista kiristyvästä taloustilanteesta huolimatta. Myös harjun suunnitellut kaavat aiheuttavat muutoksia ulkoilureitteihin ja tässä Tarmo on mukana vaikuttamassa, että myös kaikenikäisten ulkoilijoiden tarpeet otetaan huomioon.